Eilen 11.8. oli Amokilla lihashuoltopäivä. Amok on käynnyt nyt kahden viikon välein Sannalla Medimalissa hierottavana ja tälläkin kertaa totesimme hyvän hierojan olevan painonsa arvosta kultaa. Koirasta löytyi jälleen jumeja, joiden syntyä nyt täytyy lähteä selvittelemään mistä johtuvat. Treenin kuormittavuus se todennäköisesti ei ole, sillä Amokin treenit on enempi painottunut omaehtoiseen liikkumiseen, ravuutukseen ja lyhyisiin voimaharjoituksiin, eikä näissä ole hirveesti eroa aikaisempiin treenikausiin nähden ollut, jolloin vastaavan kaltaisia jumeja ei ole syntynyt. Saimme ohjeen ottaa yhteyden pätevään osteopaattiin, joka saattaisi saada selvyyden, olisiko syynä jokin vinouma jossain. Nyt Amok kuitenkin saa ansaitun lepotauon.
Illalla suuntasimme tiimiläisten kanssa yhteistreeneihin. Lämpötilat oli kohtuu korkealla vielä viiden aikoihin, vaikka tuuli viilensi mukavasti. Treenit alkaisivat kuuden hujakoilla. Sotasuunnitelmana päätettiin, että koirajuoksijat lähtee harjoittelemaan ensimmäisenä. Saataisi lämpöjä ehkä muutama aste alas illan viiletessä välineillä ajaville koirakoille.
Ensimmäisessä vuoroparissa oli Hexa ja Acca. Hexan annoin Tarjalle juostavaksi ja itse toimin Accan narunjatkeena. Matka oli 2 km. Tuskaisena eläin kokeena annoin Tarjan lähteä Hexan kanssa edelle, nähdäkseni toimiiko koira toisella kuskilla kun mamma jää taakse, voin sanoa että jatkamme tätä harjoittelua. Lähdimme Accan kanssa kuitenkin nopeasti perään, jotta saadaan ohitus, että saadaan Hexalle myös vahva eteneminen toivottuun suuntaan. Juuri ennen ohittaessani Tarjaa, metsärinnettä alas juoksi irtokoira meitä päin. Kauhukuvat juoksivat pitkin silmäluomia. Onneksi Hexan fokus oli enempi taakse meihin päin kun radan varteen ilmestyneeseen koiraan, jonka omistaja näkyy rinteen yläpäässä n 100 m päässä. Huusin rinteeseen, että koira kiinni! Ja painoin Hexan ohi saaden tämän vimmattuun taka-ajoon meidän perään. Jotain se naikkonen sieltä metsästä meille perään jäi huutelee. Emme tosin omalta läähätyksrltämme saaneet mitään selvää. Hommasta kuitenkin suoriuduttiin mallikkaasti ja matka jatkui. Ilma oli raskas hengittää ja aurinko porotti reitin loppupätkästä pahasti radalle. Tuntui että taju lähtee ja henkee ei saa. Acca työskenteli sitkeästi, vaikka näkyi, että hieman se kuuma koiraankin otti. Toisenkin ohitusksen mustasta käkkäräkarvaisesta keskisuuresta hurjana haukkuvasta koirasta Acca suoritti mallikkaasti. Ei häntä häiritse näköjään vaikka maailma putoaisi niskaan. Kunhan saa juosta. Huikkasin koiran taluttajille, että kohta tulee vielä toinen koira perästä, että kerkeävät paremmin varautua.  Maali sijaitsi loivan nousun päällä. Palkkapää ei ollut paikallaan ja minä aloin huutelee koiralle ”maaliin, maaliin” jotta turinatuokiolla olevat palkkaajat havahtuisivat koiraa kirittämään ne viimeisetkin hetket. Acca huomasi myös ettei ketään ollut näkyvillä ja alkoi hidastamaan. Kerkesi ehkä kaksi askelta ottaa ravilla, kun palkka ilmestyikin radalle kirittämään loppuun asti. Pelastus. Kävelytimme koiria varjoista metsää pitkin varikolle. Kyllä oli väsynyttä väkeä. Palautusjuomat varjossa tekivän nopeasti kauppansa ja kaksi tyytyväistä koiraa pääsivät lepäämään.

Ilta jatkui tiimiläisten treeneillä, kuka juosten, kuka kickbikellä. Upea fiilis seurata motivoituneen porukan eteenpäin menoa. Lopuksi vielä otettiin yhteiskuvia juoksijoista, joita päivittelen sivuille myöhemmin.