Vuosi 2019 hujahti ohi kiireellä. Yllättäen tajusin, etten ole juuri kerennyt blogia päivittämään, mutta tähänkin yritän nyt saada muutosta aikaiseksi ja näpytellä ahkerammin. Luulen että lukijoita saattaapi olla ja jos edes yhtä kiinnostaa, niin silloin on jo onnistunut.

Viime talvena hiihtelin leikatulla kädellä. Kun hiihtokausi päättyi, oli aikaa toipua hetken verran. (Sikäli naurattaa, sillä nyt vuosi eteenpäin tilannehan on tismalleen sama, sillä nyt toinenkin käteni leikattiin n 6 viikkoa sitten.) Olin hakenut mukaan ”Tikissä” ohjelmaan edellistä vuoden vaihteessa (joka pyörii tälläkin hetkellä TV5 ja Dplayssä) ja kuin ihmeen kaupalla minut valittiin. Olin todella yllättynyt soitosta maaliskuussa, että kuule kun sut on valittu.. Huikeeta! Siitä alkoi oma lyhyt, mutta sitäkin merkityksellisempi vaihe elämässä. Tätä en kuitenkaan spoilaa teille vaan kehoitan katsomaan sarjaa!

Kevät toi mukanaan siis aivan uuden suunnan harjoitteluun ja vieläpä sen oikean, mikä painottaa itse kuskin kuntoon ja kehitykseen. Olen joskus saattanut mainita, että koira juoksee kyllä aina ihmistä nopeammin riippumatta siitä, millä välineellä ihminen perässä tulee, joten jos haluaa panostaa tuloksiin, tulisi panostaa itseensä. Se ei olekaan niin helppoa kun luulisi. Kaiken aikatauluttaminen ja yhteen sovittaminen, kaikkialle riittäminen ja jaksaminen on edelleen minulle se henkilökohtainen painajainen.

IFSS World Cup race
Ripo Rati Keguma 27.-28.04.2019
DBW 1.

Aloitin työt kuljetusalalla loppukeväästä ja se veti kaikki mehut mennessään. Seurassa (WRRS) tapahtui alkuvuodesta myös melkoisia muutoksia ja uudistuksia, jotka vaativat paljon huomiota ja toimia. Jaksamisen käsite muuttui täysin. Jos aikaisemmin olin luullut, etten jaksa, niin nyt se sitten konkretisoitui. Jatkuva unenpuute teki elämästä pelkkää selviytymistaistelua.

Koira määrä taloudessa kasvoi hieman erikoisemmista syistä kahdella koiralla ja tämähän tiesi lisää töitä myös treenirintamalla. Toisen taloon tulleen koiran kuntoutus aloitettiin alkukeväällä. Koiralla oli pahoja henkisiä traumoja ja fyysisiä puutostiloja, sekä vaivoja. Näitä lähdettiin kuntouttamaan fysiatrilla, sekä vesimattoharjoittelulla. Lisäksi lähdimme vahvistamalla koiraa henkisesti muunlaisella koulutuksella. Vetokoirailu ei tullut kuuloonkaan, sillä monet koiran ongelmista oli aiheutettu juuri vedättämällä, sekä siihen liittyvillä toiminnoilla. Kesä meni kohisten painaessa pitkää päivää. Treenit alkoi kärsimään, niin omat kuin koirienkin ja kotona kaikki tuntui kaatuvan päälle. Unta yötä kohden tuli n 2-4 h ja viikonloppu oli vain sana painaessani lauantaitkin hommia. Tavoitteet tuntui luisuvan ulottumattomiin. Joku mielenhäiriöhän ihmisellä täytyy olla, kun silti odottaa aina viikkotreenejä tiimin kanssa. Oli kuinka piipussa vain niin treenit vedetään.

Osallistuimme menneellä vuodella useampaankin Cup-kilpailuun. Estonian Dryland Cup, Baltic Cup ja tottakai IFSS World Cup. Keväällä vahvasti aloitetut Cup:t jatkuivat syksyllä. Oma jaksamisen alkoi painaa kisoissa alku syksystä. Laskettiin tuossa Tarjan kanssa että olimme reissussa viime syksynä 12 viikonloppua putkeen kauden päätavoitteen ollessa sulanmaan MM-kisoissa Nybrossa. Syksy lähinnä siis tekohengitettiin. Jäljellä ei ollut kuin huurut ja niillä puskettiin kausi läpi. Onnistumisia tuli, vahingossakin, mutta yleisesti ottaen meidän keskinopeudet Accan kanssa olivat laskussa. Vaikka ne osaltaan riitti vielä voittamaan kisoja, tiesin että Nybrossa tulee turpiin niin että soi. Ja näinhän siellä kävikin. Sijoitus MM17. Edellis vuotena samassa paikassa oli EM-kilpailut ja siellä poljin murtuneella jalkapöydällä sijalle EM13. Nyt vain ei ollut enempää mistä ottaa. Tätä joudun työstää henkisesti vielä pitkään. Tuntuu kuin olisin pettänyt kaikki läheiseni, ystäväni ja ennen kaikkea itseni epäonnistumalla omissa tavoitteissani.

IFSS World Championships Dryland 2019 Nybro DBW 17.

Onneksi kuitenkin toivoa on aina ja uskoa omaan tekemiseen löytyy kyllä. Täytyy jostain kaivaa se keskitie jota kulkea. Meillä on vahva tiimi. Luottamus ja toveruus on katoava luonnonvara. Ihmisillä on ehkä liian kiire huomata aina ilmeisimpiä asioita ympärillään, mutta tämä tiimi muistuttaa ainakin itseäni siitä, että kyllä me tarvitaan toisiamme, eikä vain itseämme.