Ei olleet Latvian pölyt kunnolla edes laskeutuneet, kun tarvitsi vetää ”game face” takaisin naamalle ja suunnata auton nokka kohti Jämijärveä. Jämi on meille erittäin merkityksellinen ja rakas paikka, minne liittyy niin paljon onnistumisia, suuria tunteita, virstan pylväitä ja itsensä ylittämisiä, että sieltä en jäisi pois ihan vähäpätöisen syyn takia. Suomen ajot ovat aina kova tasoisia, eikä tämäkään Jämin kisa ollut yhtään vähempää.

Aamu alkoi aikaisella. Unet olivat jääneet lyhyiksi ja mieskin tuli suoraan töistä mukaan yövuoron perään. Ajo taittui tutulla yhden pysähdyksen taktiikalla, jotta omaankin koneeseen saataisi polttoainetta pitkään kisapäivään. Perille päästyämme veimme ensin pentusia pissalle, sitten isompia. Amok oli aivan täpinöissä, jopa normaalia enemmän. Siitä kuvastui palo. Hän halusi tänään ajaa kilpaa. Aika kuluu nopeasti tutussa ympäristössä ja tällä kertaa jopa nopeammin kuin yleensä. Kaitsu (Accan kasvattaja ja potkutteluaiheisten tuotteiden myynti/asiantuntijapalvelut) oli tuonnut uuden kääntyvän adapterin Jämille, jolla vetonaru pysyisi paremmin pois renkaan tieltä. Tähän testiryhmään piti päästä ja ensitöiksemme painelimme Kaitsun autolle adapterin asennukseen. Nähtäväksi jäisi saadaanko tämän ansiosta kurottua arvokkaita sekunteja kiinni.

JämiKevätajot2017-57735

Kisassa oli (jälleen) yhdistetty miehet ja naiset samaan luokkaan. Edellemme lähtisivät kaksi kovaa miesurheilijaa, joista toinen on tämän hetken hallitseva suomen mestari. Edellemme starttasi myös toinen dobberi, uros, jota ajoi myöskin taitava ja kokenut naiskuski. Peräämme starttasi vielä kaksi nälkäistä naiskuljettajaa, joten töitä saisimme tehdä.

Lähtöviivalla olin rento. Amok oli liekeissä. Hän oli jo lämmittelyissä osoittanut hulluuden merkkejä päästä radalle roikkumalla remmissä raivokkaasti taistellen. Trackeri päälle ja menoksi. Nyt lähti hauki rannasta! Jämin rata on pehmeä, hiekkainen ja pölisevä. Vaikka minulla oli hiihtolasit, tuntui etten näe eteenpäin hiekan pöllytessä. Suu oli täynnä hiekkaa, keuhkot täynnä pölyä, räkää naamalla ja silmätkin vuosi. Ensimmäinen puoli kilsaa olimme menneet ja Amok alkoi näyttää siltä että meinaa sunnuntaihumpata loppuun. Siinä karjuin tiukasti, että nyt perkele mennään, tätähän sä halusit ja että otetaan edellinen kiinni. Kannustin ja tsemppasin. Pehmeä hiekka tuntui niin raskaalta, erityisesti mutkissa tuntui että vauhti pysähtyisi niille sijoilleen. Tosiasiassa me mentiin melkosta kyytiä. Adapteri toimi täydellisesti ja antoi minulle paremman mahdollisuuden auttaa koiraa kaarteissa, alamäissä ja juurakkoisilla osuuksilla. Ei tarvinnut ottaa vauhtia pois näillä osuuksilla varoessa narun päätymistä löysänä liian lähelle eturengasta.

JämiKevätajot2017-8003253.jpg

Olin näkevinäni etäisen vilauksen edelle lähteneestä ja kiritin Amokia. Selkeätä näköyhteyttä en kuitenkaan saanut ja aloin epäilee, että se saattoi olla sininen ratamerkki joka vilahti kaukana puitten lomassa. Kilpailijalla sattui sininen takki olemaan päällä radalle lähtiessä, joten en ollut varma. Myös omituinen tunne että Amok olisi mennyt hiljaa, kalvoi. Ehkä me ei saatu aikaa kurottua, ehkä me ei oltu riittävästi levätty.. Loppu kiritykset maaliin asti. Näin kun ratavahti oli ottamassa numerolappua edellemme lähteneeltä. Se antoi pientä ajallista osviittaa, josko sittenkin oltiin nopeempia?

Lähdin jäähdyttelee Amokin ja pläräsin trackeria samalla. Leuat loksahti auki katsoessani meidän kierrosaikojen keskinopeuksia kilometreittäin. 30,3km/h, 31,7km/h, 31,4, 26,6km/h!!! Ei todellakaan sunnuntaiajeltu! Äkkiä online tulospalveluun pällistelemään mahdollisia tuloksia. Me ajettiin pronssia! 4,2 km ajalla 8.11,4 keskinopeus 30.769km/h, ero kärkeen 42 sekuntia ja ero hallitsevaan mestariin vain 32,5 sekuntia. Wow.. Täytyy sanoa että on tuo Amok kyllä uskomaton. Jälleen sai soittaa iloisuuspuhelun kasville. Tänään oli hyvä päivä!