Kyllä osasi Amok säikäyttää pahemman kerran. Töistä tullessani keskiviikkoillan päätteeksi poikkesin vielä ystäväni luona kahvilla käymään. Siitä yösydämmellä ajelin kotiin kellon ollessa jo pikkutunneilla. Päästin koirat ulos ja laitoin heille ruuat valmiiksi. Aikansa riekuttuaan tulivat sitten syömään. Kaikille maistui.

Vain joitain minutteja myöhemmin katsoin Amokia. Järkytyin! Se oli aivan turvonnut pallo neljän tikun nokassa! Nyt oli kiire. Soitin kunnan päivystävälle eläinlääkärille, joka ohjasi meidät Evidensiaan. Laitoin Amokin autoon ja soitin Evidensiaan. Kerroin saman, että dobberi on nyt turvonnut muodottomaksi ja on hetki sitten syönnyt. Siellä puhelu otettiin vastaan nopeasti ja valmistelut aloitettiin asemalla heti, että kun olisimme siellä Amok saadaan nopeasti röntkeniin ja leikkaukseen tai muihin jatkotoimenpiteisiin. Moni varmasti ymmärtää, että ollessaan vatsalaukunkiertymä, aikaa ei ole hukattavissa sekunttiakaan. Soitin matkalta Amokin kasvattajalle. Kello oli jotain kaksi yöllä, mutta nyt oli tukipuhelun paikka. Minä en kestä jos pitkän ajomatkan päälle takatilassa on kiertymään kuollut koira. Varsinkaan kun kyseessä on Thö Koira. Kaahasin nilkka suorana motarilla ja toivoin ettei poliiseja satu matkalle. Kaikki suunnitelmat Amokin pennuista ja jatkourasta kisaradoille mureni mielessäni kuivaksi hiekaksi ja pirtoutui palasiksi. Ei näin! Tuo koira on nähnyt lyhyen elämänsä aikana niin paljon klinikoita, ettei ollut reilua.

Vihdoin saavuimme Evidensian pihaan. Avasin takaoven ja siellä oli hyvin hengissä mölisevä ja intoa tihkuva merimursu, joka odotti into piukeena mihin tultiin ja mitä tehtäisiin. Amok kiskoi jäisellä parkkipaikalla vatsa pinkeänä meidät lääkärin ovelle. Ainakin se on vielä reipas. Käytin vaa’alla ja järkytyin lukemaa. Se oli lähes kolme kiloa suurempi kuin normaalisti. Siitä röntkeniin, koira pöydälle ja kuvat otettiin vatsan seudulta. Helpotuksen ääni kuului kuvia katsovan lääkärin suusta oven takaa. Ei torsioon viittaavaa tai kaasuuntumista havaittavissa. Vatsa oli täynnä ruokamassaa. Lääkäri näytti kuvasta miten vatsalaukku pingotti ja oli selkeästi äärirajoillaan valtavan laajentumisen vuoksi. Katsoin jälleen järkyttyneenä että miten tuo voi olla mahdollista edes. Päädyimme oksetuttamaan Amokin, sillä emme tienneet varmuudella onko se päässyt syömään jotain muutakin kuin ruokaa ja olihan tuo määrä jo itsessään niin valtava, että se oli saatava pois. Oksetuslääke Apomorphin annettiin piikillä nahan alle peppuun. Kymmenisen minutin kuluttua oksentaminen alkoi. Sitä tuli ensin pieni määrä ja mietin että tässäkö tämä nyt oli. Sitten alkoi oksentaminen todella. Seuraava oli jo tajuttoman valtava läjä ja sitä seuraava ja vielä sitäkin seuraava. Pieni tauko ja vielä yksi. Nyt näytti koirakin itseltään ja vyötärö löytyi. Massa oli ailkjaa koiranruokaa. Yhteensä yli 2,5 kg! Pahoinvoinninestolääke laitettiin vielä nahan alle ja sitten pääsimmekin kassan kautta kotiin. Se helpotuksen määrä!

Kotona tarkistin ruokavaraston mikä on suljetun oven takana. Säkkien joukossa oli yksi kolmen kilon pussi, joka oli revitty auki ja oli lähes tyhjä. Miten Amok on sen saannut jäi hieman mysteeriksi. Villi veikkaus, että lapsen iltapesun ajaksi on vahingossa unohtunut ovi auki. Niin tai näin, säikähdyksellä selvittiin ONNEKSI.