Johan sitä kerkesikin allon harjalla ratsastaa, kunnes rysähti rantakallioon pirskoutuen tuhannen pisaroiksi. 

Sunnuntaina lähdimme pienellä porukalla kevyelle ravuutus lenkille pentujen kanssa. Ajattelin siinä että Amok voi hyvin tulla mukaan tälläiselle päiväkävelylle, sillä mukana oli myös koiraton ihminen. Tottuneena ravuutusnarun käyttäjänä Amok oli oiva kaveri laittaa kokemattoman kuskin kickbikeen kiinni. Lähdimme siitä sitten polkemaan ja potkuttelemaan kaiken sujuessa verrattain mallikkaasti. Ensin Sara ja Diego, sitten Arttu ja Amok ja viimeisenä minä ja Acca. Ajoimme maantien reunaa pitkin. Huomasin että asfaltti oli paikoitellen todella huonossa kunnossa. Vaikka koirat pääsääntöisesti jolkottelivat pientareen puolella, välillä nousivat asfaltille ravaamaan. Vauhtia ei kuitenkaan ollut nimeksikään ja Amok olisi halunut ravata rivakkaammin. Välillä hän yritti vetää hieman sivuttain pitääkseen etäisyyden kickarin etupyörään ja saadakseen vauhdin kasvamaan, mutta rauhoittui huomatessaan ettei vieläkään saanut mennä lujaa.

Olimme polkeneet noin 7 km kun huomasin hiekkatielle kääntyessämme Amokin ontuvan oikeaa etujalkaa. Seurasimme hetken askellusta rauhallisemmalla vauhdilla, ajattelin että on astunut vinoon. Amok kuitenkin hyvin nopeasti alkoi ravaamaan normaalisti ja lisäsi itsenäisesti vauhtia. Ajattelin ettei kyseessä ollut mikään kummasempi. Vinoon varmaan astunut. Tiedättehän sen tunteen lenkillä kun astutte väärin ja hetken nipistää nilkassa, sitten jalka palautuu normaaliksi kun sitä hieman liikuttelee. Ajattelin että näin varmasti tapahtui, sillä koira paineli häntä tötteröllä edellä menemään nätillä askeleella. Matkaa varikolle oli jäljellä vain noin viisi km. Ilta oli jo pitkällä kun pääsimme autolle ja hämärä oli laskeutunut. Laittelin koirat autoon ja pakkailin tavaroita. Sara huomasi Amokin nuolevan etujalkaansa. Menin katsomaan, tunnustelin ja tiirailin hämärässä käpälää. Pyyhin tassua käteeni siinä pimeässä, kaivoin varpaan välejä ja tarkistin tuleeko verta mistään. Ei tullut. Jatkoimme kotiin. Kotona aloimme nukkumaan, sillä aamuvuorolle lähtiessäni herätys on todella aikainen. Aamusella päästin koirat tarpeilleen ennen töihin lähtöä. En huomannut mitään ihmeellistä. Amok oli tapansa mukaan aamu-uninen, eikä olisi halunut mennä pissalle. Lopulta kävi pisauttaa ja roikelsi takaisin vällyihin nukkumaan.

Olin muutaman tunnin kerennyt töissä olemaan kun sain mieheltä viestin, että Amokilla on reikä tassussa ja mitä hänen pitää sille tehdä. Ohjeistin putsaamaan ja laittamaan betadine voidetta siihen, sekä sukan päälle. Kotiin päästyäni aloin tarkastamaan tassua. Käänsin sen ympäri ja leuat levähti auki. Koiralta puuttuu etuvarpaan anturasta oikeasti palanen. Siististi leikkaantunut irti varpaan sisäreunasta soikea sentin halkasijaltaan kokoinen suikale. Todennäköisesti asfaltin murtunut reuna on anturan leikannut, sen verta siisti. Kyllä sanon, että se ärräpäiden määrä pään sisällä ei meinannut loppua saada. No, tilanne oli nyt tämä ja Amokin toipuminen on tärkeintä. Tuo koira ei ole yhdellekkään syksyn kisakaudelle päässyt täydessä latingissa, vaan joka vuosi ollaan startattu handicap tasotuksella. Nyt positiivisia viboja tarvitaan. Toivotaan nopeaa toipumista.