Tervetuloa sivullemme seuraamaan elämää vetokoirien parissa.

Team We Run nimike syntyi 2017 keväällä pohtiessani vetävää nimeä itselleni ja koirilleni. Monella kilpailijalla tiimi nimikkeenä toimii oma sukunimi, mutta omalla kohdallani ajattelin, että ehkä ei kuitenkaan. Lähdin pohtimaan nimeä koirieni kautta, mikä on heidän tehtävä ja rooli, miten koira mahdollisesti ajattelisi ”työnsä” ja siitä ajatus sitten lähti. He juoksevat. Näin syntyi Team We Run, rakkaudesta lajiin tiimini tunnukseksi, sekä tarjoamaan vetokoiralajien harjoittelua harrastajille. Tavoitteena on rakentaa toimivia vetokoiria, oli kiinnostus sitten omaksi iloksi harrastaminen, tai tavoitteellinen harjoittelu kilpailemista silmällä pitäen. Pyrimme treeneissä huomioimaan jokaisen koirakon yksilölliset tarpeet ja tavoitteet, niin että harjoittelu olisi laadukasta ja eteenpäin vievää niin koiralle, kuin ohjaajallekin.

Tutustu sivustolla minuun, tiimiini, koiriini sekä yhteistyössä oleviin kumppaneihimme. Blogi tarjoaa erinomaiset lukupaketit, niin treenaamisesta, kilpailemisesta, kuin arjesta vetokoiralauman kanssa.

Syksyllä perustimme tiimin ympärille myös yhdistyksen We Run Racing Sleddogs ry:n ja siitä löydät lisää myös facebookista